1. Janne Hapuoja (10.1.1892 – 31.8.1929)

JANNE HAPUOJA 20-LUVUN KUOROLAULUN VOIMAMIES

Janne Hapuoja  oli aikanaan, 1920-luvulla, maakunnassamme poikkeuksellisen tarmokas musikaalinen voimakeskus, josta alati säteili ympäristöön innoittavaa elämää. Sisäinen paine ajoi häntä kuoronjohtajana yhä uusiin yrityksiin ja hän uskaltautui myös kuorokirjallisuuden suurteoksiin, jotka siihen aikaan vielä olivat vain jonkun helsinkiläisen valiokuoron ohjelmistossa.

Janne Hapuojalle oli kuorolauluharrastus synnynnäinen taipumus. Jo 16-vuotiaana hän kotikaupungissaan Oulussa johti pientä hengellistä kuoroa. Sortavalan seminaariin päästyään hänen hoidettavakseen uskottiin kuoro toisensa perään, niin että hän siellä yhteen aikan johti viittä eri kuoroa. Sama kuoroharrastus seurasi häntä edelleen opettajaurallaan. Sievissä hän keräsi ympärilleen laulukuoron kierrellen sen kanssa myös naapuripitäjissä. Kalajoelle siirryttyään hänellä ennen pitkää taas oli hyvin harjoitettu laulukuoro, joka maakunnallisissa kilpailuissa kykeni I palkinnon voittamaan.

Janne Hapuojalla talvella 1921 Ouluun siirtyessään oli siis varsin ansiokas kuorotoiminta takanaan. Täälllä hän jo samana keväänä perusti Nuorten Sekakuoron (nyk. Oulun laulu) ja paria vuotta myöhemmin Oulun Mieslaulajat. Vuosien kuluessa hän lisäksi ehti toimia monen muunkin täkäläisen kuoron johtajana.

Kaikkein lähinnä Janne Hapuojan sydäntä oli sittenkin Nuorten Sekakuoro. Hengelliseen kuorotyöhön häntä veti hänen uskonnollinen mielensä. Lisäksi hänen musikaalinen henkensä pyrki varmaan kiihkeimmmin lähestymään kirkkomusiikkia, joka sisältää kuoromusiikin ylevimmät ja kestävimmät sävelluomukset. Nuorten Sekakuoro asetettiin noina vuosina kovalle koetukselle. Johtajan pyrkimykset olivat vakavat eikä hän taiteellisista vaatimuksistaan tinkinyt. Näin noustiin askel askeleelta: Gounod´n Gallia, Bachin Jeesu aarteheni ja Kristus kuolon kahlehissa sekä vihdoin Händelin Messsias, jonka esitystä avustivat Helsingistä pyydetyt solistivoimmat ja Hapuojan perustama amatööriorkesteri. Lisää intoa käytiin välillä hakemassa monilla konserttimatkoilla, joita tehtiin omassa maakunnassa ja ulommaksikin Pohjois-Ruotsia ja Norjaa, Kuopiota ja Vaasaa myöten.

Ne kahdeksan ja puoli vuotta, jotka Hapuoja vaikutti Oulussa, olivat kaupunkimme kuoroelämässä ennennäkemätöntä nousuaikaa. Hapuojien koti – rouva Anni Hapuoja toimi kaiken aikaa yhtä uupumattomana miehensä rinnalla sekä myös kirkasäänisenä kuorosolistina – oli se keskus, josta alati uusia yrityksiä suunniteltiin. Vuonna 1926 Janne Hapuoja keräsi laajemman Sibelius-kuoron, joka säveltäjän 60-vuotispäivänä piti arvokkaan juhlakonsertin. Vuonna 1928 hän kuoroineen järjesti Kuulan muistokonsertin, johon säveltäjä-vainajan laulajatar-puoliso saapui avustajaksi. Myös useimmat Ouluun suunnitellut konserttivierailut tulivat niinä vuosina Hapuojan järjestettäviksi. Siinä ohessa hän tuon tuostakin palasi nuoruutensa lempiharrastukseen, sävellystyöhön, kehitellen melkoisen määrän kuoro- ja yksinlauluja. Musiikkiarvostelutyö paikkakunnan lehdissä vaati sekin oman aikansa. Mutta kotikaupungin ulkopuolellekin riitti Hapuojalla intoa ja voimaa. Maakunnallisila laulujuhlilla hän monina vuosina toimi kuorojen yleisjohtajana ja palkintotuomarina, samoin koko maan käsittävien NMKY:n kesäjuhlien yhteiskuorojen johtajana.

Miten Janne Hapuoja täytti ne vaatimukset, mitä hänen uskaltamansa ohjelmisto tulkitsijalleen asettaa. Omakohtaista kokemusta ei allekirjoittaneella ole enempää kuin puolen laulukauden ajalta, mutta jäljetkin näkyivät, ja kaiken perusteella uskaltaa sanoa: terve musikaalinen vaisto ohjasi työtä. Hapuoja vältti liikaa alleviivaamista. Hän ei paloitellut eikä aiheettomasti tunteillut, vaan pyrki sävelteoksen kokonaisvaikutukseen. Hän ei itseänsä tyrkyttänyt, säveltäjä sai sananvuoron.

Neljäkymmentä vuotta sitten, elokuun viimeisenä päivänä 1929 Janne Hapuoja huvilaltaan talvikauden työhön lähtiessään hervahti autoon eikä siitä enää noussut. Tietenkin oli jousi ollut liikaa jännitetty ja niin uupui sydän ja katkaisi elämän monine uusine suunnitelmineen

Oululaisen kuoronjohtaja Tauno Kokon kirjoitus Kalevassa 31.8.1969

OULUN LAULU PUOLIVUOSISATAISEKSI  Kaleva 3.4.1971:

“Vihdoin oli vuorossa Händelin Messias, joka esitettiin v. 1928. Janne Hapuojan aikana kuoro saavutti ahkeran työn tuloksena tason, joka tunnettiin ja tunnustettiin ei ainoastaan täällä kotiseudulla, vaan muuallakin maassa. Sen ajan tunnetuin ja kriittisin kuoro- ja musiikkimies Heikki Klemetti arvosti Janne Hapuojan maamme silloisten kuoronjohtajien pieneen kärkijoukkoon kuuluvaksi.”

2. Tauno Kullervo Kokko (20.6.1899 – 1.11.1983)

Opettaja Janne Hapuojan jälkeen kuoron johtajaksi valittiin jo kuoron varajohtajana toiminut toimitusjohtaja, sittemmin kanslianeuvos Tauno Kokko. Hän tarttui tarmokkaasti ja vastuuntuntoisesti hänelle uskottuun tehtävään seuraten edeltäjänsä luomia perinteitä. Tauno Kokko oli johtajana kaksi kertaa ja on hänen johtajakautensa kuoron historian pisin. Hän oli johtajana ensimmäisessä jaksossa 1929 – 40. Välillä oli johtajana kanttori Väinö Karttunen kaksi vuotta. Hänen siirryttyään Helsinkiin seurasi Tauno Kokon toinen johtajakausi, joka jatkui 1950 kevätkauden loppuun. Tauno Kokon pitkän johtajakauden aikana kuoron asema edelleen vahvistui ja ohjelmisto huomattavasti lisääntyi. Myös hänen kaudellaan esitettiin monia säestyksellisiä kantaatteja, uudistettiin aikaisempia suurimuotoisia töitä tai osia niistä ja Mozartin Requiem esitettiin pääosiltaan kuoron omin solistivoimin. Kuoro avusti erilaisissa tilaisuuksissa ja järjesti omia konsertteja sekä Oulussa että muualla maakunnassa.

Musiikillisesti kuoron toiminta täsmentyi, kun vuonna 1937 päätettiin ruveta antamaan kuorolaisille musiikin teorian opetusta. Ensimmäiseksi teorian opettajaksi valittiin opettaja Juhani Hapuoja ja rouva Anni Hapuoja, joille luvattiin maksaa palkkaa 20 mk kerralta. Myös ääntenvalvojien toimintaa ja harjoituksissa mukanaoloa tehostettiin.

Vuonna 1937 parannettiin myös yhteyttä julkisuuteen, kun toimittaja Sulo Leander (Lapola) valittiin kuoron sanomalehtikirjeenvaihtajaksi.

Tauno Kokon kaudelle sattui sota-aika, joka asetti omat rajoituksensa kuoron toiminnalle. Kuoro piti konsertteja ja avusti esim. lottavalan vannomistilaisuuksissa ja itsenäisyysjuhlissa. 1943 kuoro sai oikeuden järjestää arpajaiset toiminnan tukemiseksi. Kuitenkin vuoden 1944 pommituksissa arpajaisvoitoksi hankittu kahvikalusto rikkoutui. Arpajaiset kuitenkin pidettiin ja rikkinäinen kahvikalusto sekä hankitut uudet voitot arvottiin.

Tauno Kokko oli aktiivinen ja monessa mukana. Hän toimi Pohjois-Suomen keskinäisen vakuutusyhtiön toimitusjohtajana. Hänen monipuolisesta toiminnastaan ovat esimerkkinä jäsenyydet  Oulun Korkeakouluseuran hallituksessa, Vakuutusyhtiö Auran hallituksessa, Oulun kaupungin musiikkilautakunnassa ja  Suomen Sukututkimusseurassa. Hän toimi myös Oulun musiikkiyhdistyksen puheenjohtajana.

3. Dagny Helena Karonen s. Jansson (23.10.1894 – 3.4.1990)

Ynnin piirissä oli toiminut Pikku-kuoro, jossa nuori Dagny Jansson lauloi. Kuoroa  johtivat Hans Karjala ja Niilo Suomela. Kun sitten NMKY:n 25-vuotisjuhlaan tarvittiin isompi kuoro, muistelee Dagny Karonen (o.s. Jansson) haastattelussa, että syksyllä 1921 Greta Kaurala ja Kosti Jokisalo lähetettiin tiedustelemaan Janne Hapuojaa kuoron johtajaksi. Kun suostumus saatiin, aloitti Oulun NMKY:n Nuorten Sekakuoro toimintansa. Dagny Jansson mainitaan lähteissä perustajajäsenenä.

Ylioppilaaksitulonsa jälkeen Dagny oli toiminut pankkivirkailijana. Hän sai koulutuksen Erstan Diakonissalaitoksessa Tukholmassa ja vihittiin diakonissaksi vuonna 1925. Hän teki elämäntyönsä Oulun Diakonissalaitoksella, ensin apulaisjohtajattarena  vv. 1925-29 ja johtajattarena 1929-1959.  Dagny Jansson vaali diakonian kansainvälisiä yhteyksiä ja kehitti alaa monipuolisesti. Hän avioitui vasta myöhemmällä iällä nuoruudenrakkautensa, leskeksi jääneen Kemin kaupunginlääkäri Eino Karosen kanssa. Avioliitto ehti kestää vain viisi vuotta  Eino Karosen kuoltua  v. 1970. Dagny pystytti miehensä perhehaudalle Ensio Seppäsen koskettavan kauniin Äiti ja lapsi pronssiveistoksen vuonna 1973. Dagny Karonen eli leskenä vielä parikymmentä vuotta ja hänen koruton hautansa löytyy Oulun Diakonissalaitoksen sisarten hauta-alueelta.

4. Yrjö Aukusti Vallinmaa ent. Wallenius 1892-1943

Filosofian maisteri, pastori Vallinmaa oli Nuorten Sekakuoron ensimmäinen puheenjohtaja vuodet 1923-1940 ja 1942. Hän oli toiminut Lapinlahden kirkkoherrana 1930-32, Oulujoen kirkkoherrana 1932-1940, Oulun tuomiorovasstina 1940-43 ja Oulun hiippakunnan piispana 1943. Toimittuaan piispana vasta parin viikon ajan hän sai surmansa partisaanihyökkäyksessä Saariselällä. Muistomerkissä 2. KOR.12:9. Hänen puheenjohtajakaudellaan Nuorten Sekakuoro teki runsaasti esiintymismatkoja eri seurakuntiin Pohjois-Pohjanmaalla. Vierailumatkojen ja -konserttien määrä oli noin 150. Vuodet 1920-1930 kuoro toimi ainoana tuomiokirkon kirkkokuorona.

5. Kapellimestari Martti “Tintti” Tiainen  (s. 15.4.1946 Lappeenranta)

“Kapellimestari Martti Tiainen on Musiikkimies isolla alkukirjaimella. Takana on kolme  värikästä vuosikymmentä teatterissa ja lähes saman verran vuosia musiikkipedagogina. Vilkkaan, hyväntuulisen miehen nauru tarttuu. Olemus on huoleton ja rauhallinen – tiukassakaan paikassa ensi-iltojen paineessa Tiainen ei hermostu, vaan pitää osaavissa näpeissään niin orkesterin kuin laulajat. Silmissä vilkkuu huumorintaju ja nuorekas löytöretkeilijän uteliaisuus.

Pitkä musiikkiura on ollut vaiheikas löytöretki ja toisinaan yhtä sirkusta, niin kuin teatterissa vain voi olla. Tie kuljetti nuoren keikkamuusikon Johnny Liebkindin bändiin, Seitsemän seinähullua veljestä -orkesteriin ja Tapani Kansan orkesteriin ja sen jälkeen Sibelius-Akatemiaan. Opintojen jälkeen aukeni teatterikapellimestarin ura. Ensimmäinen kiinnitys oli Oulun kaupunginteatterissa v. 1974-82, sitä seurasivat kiinnitykset Ruotsissa, Malmön ja Göteborgin teattereissa. Vaasaan Martti Tiainen – työtovereiden kesken Tintti – muutti vuonna 1991 keskittyäkseen musiikin teorian opetukseen Kuula-opistossa. Yhteistyö alkoi kuitenkin pian myös teatterin kanssa ja monipuolinen musiikkimies kiinnitettiin Vaasan kaupunginteatteriin. Hän on myös Vaasan Kuorofestivaalien perustaja ja taiteellinen johtaja.”

Musiikkiura valinta oli nuorelle imatralaissyntyiselle pojalle luonteva. Hänen suvustaan löytyy sekä kanttoreita että urkutaiteilijoita. Jo kouluaikana hän soitteli omassa bändissä ja keikkamuusikkona vierähti kymmenisen vuotta. Koulupoikana hän löysi myös teatterin. Hän aloitti opintonsa Tampereen musiikkiopistossa, jossa hän opiskeli trumpetin soittoa, musiikin teoriaa ja orkesterin johtoa. Sibelius-Akatemiassa opinnot jatkuivat musiikin teorialla ja kapellimestari Jorma Panulan kapellimestariluokalla.

Opintojen jälkeen ensimmäinen työpaikka oli Tampereen Teatteri. Sitten Tintin tuttava, Oulun kaupunginteatterin kapellimestari tarvitsi sijaista. Martti tuli vuodeksi ja jäi kymmeneksi. Vuosina 1974-1984 hän opetti Oulun konservatoriossa yleisaineita. Oulun Oopperassa hän ehti johtaa 10 teosta, mm. Carmen, La Boheme. Mieluisimmat oopperat Oulun kaudella olivat kuitenkin Rigoletto ja Hoffmanin kertomukset. Samanaikasesti hän toimi Oulun Laulun taiteellisena johtajana ja johti 10 oratorioteosta kaupunginorkesterin avustuksella. Sinä aikana hän johti Händelin Messiaan kolme kertaa. Viimeinen kerta oli merkittävä, esitystä oli uudistettu alkuperäiseen asuun mm. tempomuutoksin ja muuttamalla sitä näyttämöllisempään suuntaan. Entinen käännös oli ollut Heikki Klemetin, nyt käytettiin uutta Reijo Norion käännöstä ensimmäisen kerran Suomessa. Tätä viimeistä Oulun kauden oratoriota johtaessaan Tiainen oli jo uudessa virassa Malmön kaupunginteatterin kuorokapellimestarina.

Luontevaa on, että Tiainen on säveltänyt myös itse näyttämömusiikkia. Hän on säveltänyt Vaasan kaupunginteatterille mm. musikaalin Puukkojunkkarit, lasten musiikkisadun Pessi ja Illusia sekä Marikki-näytelmän hilpeät laulut. Hän sanoo, että säveltäminen on eräänlaista arkkitehtuuria. On perusidea sekä osasia, joille luodaan muoto ja joista syntyy kokonaisuus. Nuotintaminen tapahtuu tietokoneella.

Kiihkeätempoisen teatterityön vastapainoksi Martti Tiainen  lähtee kesällä mahdollisimman kauas, missä ei tule tuttuja vastaan eikä kännykkäkään soi. Monet kiinnostavat paikat hän on kolunnut kuten Kiina, USA, Eritrea, Malesia, Intia, Meksiko, Vietnam, Japani ja Etelä-Afrikka. Toinen mieleinen harrastus on postimerkkeily ja siinä erityisesti virhepainokset. Kokoelmassa on jo kolmisentuhatta kappaletta.

Esimerkkinä Tintin huumorintajusta kerron tapauksen Setlementtipäiviltä Turusta. Tintti oli harjoittanut kuorolle 2 pientä kappaletta Sulasolin I osasta ja sovittanut meidät laulamaan instrumentaalisti stemmojamme. Pääjuhla oli sunnuntaina. Huonosti nukutun yön jälkeen laulut menivät päin seiniä eli jokainen stemma lauloi nyanssit päinvastoin kuin oli sovittu. Tintti johti meidät salista suoraan ulko-ovelle ja sanoi: Se on OLUTTA, mikä on MENYTTÄ.

6. Mirja Klemettilä o.s. Niskanen (2.8.1922 – 27.11.2011)

Anna Mirjam Niskanen syntyi Kuhmon Lylyvaarassa Toivo ja Anni Niskasen esikoiseksi elokuussa 1922. Perukan tyttö oli lahjakas ja opinhaluinen, mutta koulunkäyntiin kansakoulun jälkeen ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia. Mirja oli lottana talvi- ja jatkosodassa ja lähti sitten Sotkamoon myyjäksi ja myymälänhoitajaksi Vikke Hakkaraisen ja Johannes Korhosen liikkeisiin. Kuorossa hän lauloi jo Sotkamossa, ja Pohjois-Suomen Kuorossa hän kohtasi tulevan miehensä Kauko Klemettilän. Avioliitto tämän leskimiehen ja kolmen lapsen isän kanssa toi hänet Ouluun ja Oulun Lauluun.

Mirjan ura Oulun Laulussa katkesi kaksi kertaa perheen muuttojen vuoksi. Nelilapsiseksi kasvanut perhe asui Helsingissä vuodet 1959-60 ja Vaasassa kaksi vuotta 1964-66. Tämän paluun jälkeen Mirja toimi Oulun Laulussa vuoteen 1992. Näinä vuosina Oulun Laulu valmisti joka Palmusunnuntaiksi oratorion, joka esitettiin kaupunginorkesterin ja vierailevien solistien kanssa. Koska kuoro oli itsenäinen toimija, oli suurin haaste hankkia vuosittain rahoitus tälle hankkeelle. Mirja toimi kuoron sihteerinä 1976-1985. Hänen vastuulleen lankesi paljon muutakin kuin tavanomaiset sihteerin tehtävät. Hän organisoi konsertit, kuoron matkat, myyjäiset ja arpajaiset. Tuloja saatiin jäsenmaksuista, liikelaitosten ja yhteisöjen lahjoituksista sekä valtion ja kunnan avustuksista. Oratoriokonserttien lisäksi kuorolla oli paljon muutakin ohjelmaa, mm. kotimaisia ja ulkomaisia esiintymismatkoja. Mirja hoiti työnsä erinomaisesti ja antoi kuorolaisille kaikesta yksityiskohtaiset ohjeet. Sen ajan kuorolaiset muistavat varmaan, että esiintymislavalle mennessä kansio piti olla “ehtoopuolella”. Mirja hallitsi kuoron ohjelmiston ja tunsi oman arvonsa. Jos olimme olleet kuorossa alle kymmenen vuotta, saimme kuulla olevamme “uusia”. Omana aikanaan Mirja oli todellinen kuoron keulakuva.

Vajaat kymmenen vuotta kuorosta jäämisensä jälkeen Mirja sairastui Alzheimerin tautiin. Sairaus vei hänet hoitokoteihin, ja hän kuoli Intiön hoivakodissa marraskuussa 2011.

7. Pentti Allan Ristikari – Oulun Laulun tukihenkilö (8.4.1926 – 12.2.2005)

Vuosikymmenien saatossa on Pentti Ristikari ollut pitkäaikaisin bassolaulaja kuorossamme, yhteensä 52 vuotta. Oulun Laulusta hän löysi myös Paula-vaimon, jonka sairauden ajan omaishoitajana Pentti pitkään toimi jättämättä silti kuoroa.

Pentti piti kuoron leikekirjaa ja valokuvat ja lehtileikkeet julkaisuista olivat tarkkaa ja tärkeää taltioimista vuosien kuorotapahtumista. Näissä isoissa leikekirjoissa on arvokas tietodokumentti Sulasolilaisesta kuoromusiikista koko maassa, joka jättää jälkipolvillekin arvokkaan kulttuuriperinnön.

Pentti kertoi olleensa 47 kertaa Diakonissalaitoksella kuoron mukana jouluaamuna tuomassa iloa potilasosastoille. Hän koki myös rahallisen avustuksensa kuorolle tärkeänä, koska piti tätä harrastusta rakkaana, hiihdon ja mökkeilyn lisäksi.

Ulkomaille ja kotimaahan suuntautuneille kuoromatkoille Pentti osallistui aina, ilahduttaen kanssaihmisiä hauskalla huuliharpun soitolla ja hieroen apua tarvitsevien kipeytyneitä lihaksia. Koska hän oli laulanut kaikki tunnetut oratoriot maineikkaiden kapellimestareitten ja solistien kanssa, muisti hän hauskoja tarinoita monista henkilöistä. Pitkän laulajauran johdosta Oulun Laulu kutsui Pentin kunniajäseneksi kuoron täyttäessä 80 vuotta.

8. – 10. Jatkoa seuraa